maanantai 18. helmikuuta 2013

Second hand -peilin uusi elämä

Löysin viikko sitten puolivahingossa Huuto.netin kautta täyspuisen, 120 cm korkean kokovartalopeilin ihan meidän kulmilla sijaitsevasta second hand -liikkeestä. Hintavarausta ei ollut, joten kilpahuutajista huolimatta peili vaihtoi omistajaa kuudella eurolla :)

Ja sen jälkeen vaihtoi myös olemustaan! Askeettinen puupeili on nyt ihana valkoinen countryunelma :)


Peili oli alkuperäisasussaan jotain vaaleaa, lähes käsittelemätöntä puuta. Jokin petsi tai vaha siinä varmaankin oli, mutta pinta oli samettisen karhea ja täysin puhdas. Näin ollen en katsonut tarpeelliseksi hioa tai muuten pohjakäsitellä sitä.

Halusin maalipinnasta rouhean rustiikkisen, joten jätin myös pohjamaalin pois. Siveltimen jälki ja tietyinlainen epätasaisuus saikin näkyä ihan reilusti.



Käsittelin kehyksen valkoisella, puolihimmeällä Helmi-kalustemaalilla. Helmi on vesiohenteista, joten sillä epätasaisen pinnan tekeminen on erinomaisen helppoa ;) Nimittäin sekä hyvässä että pahassa :) Vesiohenteinen kalustemaali on todella haastavaa käsiteltävää, mikäli haluaa siistin ja tasaisen pinnan. Ideaaliolosuhteet sen käytölle ovat +15 lämmintä ja runsas ilmankosteus. Ei siis lähellekään normaalia huoneilmaa varsinkaan talvella...



Kun valkoinen pinta oli saatu kuivaksi, sabluunamaalasin siihen tekstit mustalla Miranolilla. Miranol on muuten liotinohenteista ja sitä pyrin käyttämään aina silloin, kun tavoittelen siistiä jälkeä laajempien pintojen kanssa. En tiedä kuinka suositeltavaa on käyttää liuotinohenteista maalia vesiohenteisen pohjan päälle, mutta koska tuota Miranolia nyt sattui olemaan kaapissa ja kyseessä oli vain muutama tekstinpätkä, päätin ottaa riskin :)



Tekstiksi halusin jotain sellaista, joka muistuttaisi aamulla peilin edessä seisovalle siitä, että tulossa on ihana päivä - ja näin syntyi "La Vie est Belle" - "Elämä on kaunista" :)

Alaosaan lykkäsin vielä vuosiluvun 1972, koska peili on tarkoitus sijoittaa makuuhuoneeseemme ja sekä minä että mieheni olemme syntyneet v. 1972.

Lopuksi vielä yläosaan se pakollinen "Gant-tähti" ;)

Me like <3

0 kommenttia:

Lähetä kommentti